Daily ramblings

No niin, tähän postaukseen minut innosti vähän yllättäen Talouselämä.

Totesin jo aikaisemmin että suurin ongelmani on tekemättä jättäminen:
Viikoittain tulee mieleen ideoita, jotka olisi hyvä toteuttaa myyntiin
asti, mutta laiskana noita ei tee.

1: Firma on pystyssä, byrokratiakoneisto sai vihdoin sylkäistyä ulos
hyväksynnän muotoseikoille
2: Minulla on lähes kaikki laitteisto millä toteuttaa noita ideoita.
3: Aika puuttuu.

Yksi kolmesta on aika helppo, vaatii vain tahtoa ja kevyesti unesta karsimista.

Ja jos motivaatio tuohon tuntuu väliltä vaikealta löytää, niin on
hyvä pitää mielessä että yrittämättä nyt ei ainakaan onnistu.

On vähän ankeaa kun kesästä tuli nyt näin järjettömän kuuma.

En yleensä valittelisi liiasta lämmöstä, mutta kun pienen kanssa ei voi ihan
vapaasti urheilla, ja keli on liian tuskainen jotta haluaisi lähteä kevyelle kävelylle.
Siispä nyt on tullut nökötettyä sisällä pari päivää remontoiden - sisälämpötila 29C,
ja tuossa remppahuoneessa tunnin riehumisen jälkeen varmaankin yli 30.

Tässä siis lomaa viettämässä parasta aikaa, joskin 4vko lomasta jäänee yksi viikko
oikeaksi lomaksi kun remontti toivottavasti valmistuu jo ensi viikolla pääpiirteittäin.

Pikkuinen on nyt testattu sekä sukujuhlissa, että kaverin sekapippaloissa. Molemmissa pikkuinen osasi olla valloittava ja huutamatta - ensin mainitussa vieläpä nukkui puolet ajasta, toisessa piti jo kyydittää ympäri taloa että pysyi rauhallisena.

Kaiken kaikkiaan tuo toveri on kasvanut ihan vaivihkaa (6,5 viikkoa). Pikkuinen osaa olla jo joitakin minuutteja ihan keskenään ilman että asiasta tulee jonkinlainen kriisi. Ja tekisi mieli jutella vaikka kuinka, kunhan löytyisi ne oikeat äänteet vielä. Lojuin tänään töiden vaan sängyllä ihmetellen sitä kuinka valloittava tyyppi se on tuossa.

Muissa uutisissa saimme uuden asuntomme, ja remppa on "ihan kohta valmis olkkari"-tilassa jo kolmatta viikkoa. Pikkuhiljaa alkaa olla kaikki tarvikkeet ja työkalut kasassa, ja uskon ihan vakavissani että tämä on tehtävissä valmiiksi muutamalla hassulla askeleella.

Kertokaa hei, miten saan selkäkivun lakkaamaan.

Sain selän ihan rehellisesti jumiin remppaamalla viikon aamusta iltaan.
Sen jälkeen kyseenomainen lihasalue hakeutui johonkin ihmeelliseen kremppaan
niin, että nyt on jatkuvasti särkyä koko alaselän alueella. Istumatyö ja
auton ratissa kokottäminen eivät myöskään taatusti auta asiassa lainkaan,
mutta harvemmin siitä näin pahaan juntturaan päätyy.

Huomenna uusi täysvaltaisempi remonttipäivä, saapi nähdä mitä tästä seuraa.
Jos remontin 1.osan saisi valmiiksi, voisi ottaa kevyen urheilutauon ennen
seuraavien huoneiden purkamista.

Joulu perheen luona ja uusi vuosi kotona. Katsoen BSGtä ja juoden glögiä, eli on ollut huonompiakin.

Se mikä harmittaa, on että työt alkavat taas kohta, ja pitkäjänteisempi inspiraatio oikein minkään suhteen on vähän hukassa.
On kiinnostavaa aloittaa uusia hankkeita, mutta riittävä kasa vaikeuksia hyydyttää innon parhaistakin projekteista.

No, ainakaan parin kuukauden päästä ei ole enää vapaa-ajan ongelmia, tai muutenkaan ongelmia, joista selviäisi vain
jättämällä homman kesken. Sitä odotellessa :)

Tuli vastaan kuva, joka esittää aika hyvin muutamia ajatuksiani viime ajoilta.
Olen joskus viime vuosien saatossa vihdoin ymmärtänyt että kaikki ovat omalla
tavallaan outoja. Ja se on aika loistava asia.

Kaksi peliä, jotka molemmat koituivat jotenkin pettymykseksi.
Lainasin molemmat kaverilta, joka oli tykännyt noista - erityisesti Dead Space oli ilmeisesti ollut hieno.

Lähdin pelaamaan Mass Effectiä selvästi toivoen siltä liikaa - alun hahmovalinta toi mieleen etäisesti System Shock 2:n... kunhan ei lukenut kuvauksia. Valitettavasti MMOiden healit, buffit ja debuffit ovat hiipineet yksinpelienkin sanastoon, ja ikävä kyllä saman termistön käyttö tuo pelejä lähemmäs toisiaan kuin tekijätkään haluaisivat varmaankaan myöntää. Sanoissa on voimaa, ja käytetyt sanat ohjaavat ajattelua.

No, ei pitkääkään kun osoittautui, että yllättävän hyvästä dialogitoteutuksesta huolimatta pelissä on kyse FPS:stä, jossa on välissä interaktiivisia elokuvia. Ilmeisesti PC-versio oli reippaasti parempi kuin XBox-versio, sillä tutun valittamat popup-tehtävät olivat PC-versiossa toteutettu asianmukaisin välispiikein. Palkkiot tehtävistä tulivat silti tyhjästä.

Ehdin jo ME:n kanssa hetkeksi ilahtua planeetta-ajelusta, lähinnä johtuen sen yhtäläisyyksistä Star Control 2:sen kanssa. Ilo oli lyhytaikaista, koska planeetalla tehtävillä asioilla ei oikeasti ollut merkitystä kokonaisuuden kannalta.

Juonen historiallinen kaari oli puolestaan napattu suoraan Star Control 2-3:sta, tosin lopun paljastukset galaksin muinaisista artifakteista olivat ilahduttavia häijyydessään. Itse loppu oli pettymys ammuskeluna - olisi ehkä mahdollista että jomman kumman puhetraitin maksimoiminen olisi parantanut tilannetta.

Dead Space oli puolestaan lyhyt ja surkea tuttavuus. Oma näkemykseni kauhupeleistä on pikkuhiljaa paljastuva tilanteen karmeus, jolloin pelaajalle voidaan pudotella rauhassa toivoa herättäviä viestejä ennen kuin matto vetäistään kokonaan alta. Dead Space näytti hölmön näköiset hirviönsä ensimmäisen parin minuutin jälkeen, ja tunnelma olikin siinä. Väänsin vielä pari tuntia toiveikkaana, mutta nurkan takaa ilmestyvien hirviöiden säikyttelyefektistä huolimatta pelin kauhuarvo oli nolla.

Pettymysten pettymys, siinä olisi ollut mahdollisuutta hyväänkin. Ach, well. Joskohan sitä System Shockin kaivaisi esille...

.. oikeastaan aika loistava asia, itseasiassa.

Tähän mielipiteeseen voi vaikuttaa se, että olin hyvässä seurassa tänään viisi tuntia meressä riehumassa, otin lämpimän suihkun ja ison pastapäivällisen ruokajuomien kera. Mutta silti, elämässä kaikki on kohdallaan, vaikka tuntuu että lähitulevaisuudessa on edessä merkittäviäkin muutoksia elämään. Muutos hyvä, kun muistaa olevansa elossa.

Lainaten suuria ajattelijoita - Klamydiaa:
Musta ei kai ikinä /
taida aikuiseksi olla /
enkä sitä halua /
mä vain tahdon pitää hauskaa /

mä en kai ikinä /
taida aikuiseksi kasvaa /
enkä sitä halua /
mä vain kuljen pilke silmäkulmassa

Tänään päädyttiin rollareille harjoittelemaan luonnollisilla varmistamista sekä kiipeilyä yleensä Olhavan reissua varten.

"Rullaportaat" kapusin puoleen väliin kunnes käsien hikoilu ja ensimmäisen varmistuksen rakentamisessa käytetyt voimat alkoi epäilyttää liian paljon. Jonni hoiti reitin kiiloittamisen loppuun, ja kun yläankkuri oli rakennettu, alkoi luonnollisesti sataa.

Sateen riittävästi yllyttyä päätettin kerätä kimpsut ja siirtyä autolle... heti kun seinässä olevat roippeet olisi irrotettu. Onneksi riittävällä negalla sai olla valtaosin sateensuojassa, mutta loppuosa reitistä oli kerännyt kaikkiin hyviin otteisiin joko märän luiskan taikka oikean lammikon. Tulipa kuitenkin opittua jotain sateella kiipeämisestä: Kahvoilla pääsee eteenpäin, kitkaotteista ei ole mitään riemua. Ja sateenvarjo on kiipeilyvaruste.

Joakimilta viety meemi - vielä näyttää kohtalaisen hillityltä tuo keski-ikäistymiseni:

( Read more... )